Suomen kohutuin Burgeri

Snackyn menestyskampanja tulee taas!

EURON JUUSTO TAVOITTELEE UUTTA ENNÄTYSTÄ JA ARPOO MISS SUOMEN HAMPURILAISKYYDIN

Retrohampurilaisten kuningas Snacky tarjoaa jälleen ennätyshalpaa, laadukasta pikaruokaa, sekä ihmettelemistä.

Suomen legendaarisin pikaruokabrändi Snacky on hauskuuttanut ja ravinnut kansaa jo 1980-luvulta, eikä vauhti ole hiipumassa!

Espoossa toimiva Snacky järjesti joulukuussa Euron juusto -kampanjan, jonka takana oli myös vakava sanoma: ihmisille pitää tarjota edullista ja laadukasta pikaruokaa huiman hintojennousun aikakaudella.

– Monet ovat sitä mieltä, että lihan ja juuston hinta on ollut jyrkässä nousussa, erityisesti polttoainekustannusten ja inflaation myötä. Vaikka näiden hintojen nousu onkin todellisuutta, se ei ole niin dramaattinen kuin monet väittävät. Kyllä, kustannukset ovat kasvaneet, mutta emme usko, että se estäisi meitä tarjoamasta euron juustohampurilaista. Olimme valmiita todistamaan sen, ja myimme viimeksi noin 9000 juustohampurilaista viikossa, Snackyn toimitusjohtaja Albert Yanis toteaa.

Ensimenestyksen jälkeen Snacky toteuttaa lupauksensa ja järjestää Espoon toimipisteellään kampanjan.

Tällä kertaa päivän edellistä pidempään:
31.1. – 7.2 .2024

Kampanjan aikana euron juustot ovat saatavissa aukioloaikojen puitteissa ma-pe 10.00 – 22.00, la 11.00 – 22.00 ja su 12 – 22.00.

– Jos 10 000 hampurilaisen raja menee rikki, järjestämme kampanjan myös uudestaan puolen vuoden sisällä, Yanis lupaa.

Koska kyseessä on tarkoitus mahdollistaa suuren asiakasjoukon palveleminen, on hampurilaisten ostomääräksi rajoitettu 5kpl / asiakas.

– Näin jonot pysyvät kohtuullisina ja kaikilla hyvä mieli, Yanis perustelee.

Ensimmäisen euron juuston kampanjaan kuului tempauksena juustohampurilaisten tarjoaminen Jorvin sairaalaan lastenosaston työntekijöille Miss Suomi Paula Joukasen toimesta.

Tällä kertaa mahdollisuus on kaikilla Snackyn ystävillä!

Järjestämme myös kilpailun, jonka voittaja saa 20 hengen juustoateriat toivomaansa osoitteeseen pääkaupunkiseudulla, Paula Joukasen toimittamana aidolla amerikanraudalla.

Seuraa Snackyä somessa, niin voit osallistua kilpailuun!

Lisätiedot: Albert Yanis / puh. 040-416 2577 / info@snacky.fi

Lehdistökuvat: Snacky/Atte Kajova

Kilpailu päättynyt ja arvonta suoritettu

Euron Juusto skaban arvonta on vihdoin suoritettu! Osanotto oli mahtavaa: yhteensä 265 Snackyfania osallistui kilpailuun.
Snackyn onnetar arpoi voittajaksi Mikko Kuuselan Tuusulasta. Onnea voittajalle!

Snacky somessa: